Minne se kesä meni?

Herra teki minulle lasitalon. Huomatkaa upea viktoriaaninen harjapuu.



Huomasin yhtenä aamuna töihin pyöräillessäni, että kesä taitaa olla ohi. Oli kylmä.

Vastahan oli huhtikuu ja katsoimme, että joka viikonlopulle on jotain.

Vapaakomppanian sotaleiri alkaa tänään, mutta meidän herra joutui jäämään kotiin. Nurmikko on ajettava, nyt kun omput on viety mehustamoon. Puukasat pitää selvittää, syreenit siirrellä, kukkamaat valmisteltava syksyyn ja jos aikaa ja voimia jää, alakerran varastot selvitettävä.

Hirveästi perushommia on jäänyt kotona tekemättä, kun on liesuttu koko kesä tapahtumissa.



Nyt on huikeat neljä viikonloppua kotona, lokakuun puolivälissä on Helsinki Horse Show, jossa olen eläinlääkäriryhmän avustajana -- hämärä menneisyys siis -- ja sitä herkkua tuleekin sitten neljä päivää putkeen.

Odotan kovasti myös Kätevä-messuja loka-marraskuun vaihteessa, Keppiä ja käsitöitä -tapahtumaan marraskuun lopulla ja sitten niitä Annanpäiviä. Meillä on Evan ja Elinan kanssa valtavat suunnitelmat sinne, mutta niistä ehkä sitten myöhemmin.

Herra on ollut ahkera ja tehnyt valmiiksi kasvihuoneen. Se on aivan ihana! Eilen kannoimme sinne pihakalusteet ja pelargonit, kukat saavat nauttia sen suojissa vielä hetken. Pian ne muuttavat taas talveksi lasiverannalle.

Pelargonit viivähtävät vielä hetken pihalla, lasitalon suojissa.

Viikonloppuna taidan laittaa lasitaloon kynttilät palamaan ja istua siellä hetken nauttimassa menneestä kesästä. On ollut tosi hienoa. Meillä on kertakaikkisen kiva harrastus, ei voi muuta sanoa.

Susannaa odotan kuumeisesti kylään, sillä halla uhkaa jo morsinkoja. Jos niistä ehtisi vielä saada viimeiset indigot talteen! Mutta on meillä paljon muutakin värjättävää.

Neulakinnastyöt ovat aina ajankohtaisia, Minttu on oppinut uuden norjalaisen piston Hollannissa muinaistekstiilien foorumissa, jossa olivat Susannan kanssa. Tuskin maltan odottaa, että saan oppia sen. Minttu kertoi, että siellä oli kaikenlaisia guruja paikalla, mutta kukaan ei osannut venäläistä pistoa. Voi voi sentään... eurooppalaiset pistot ovat kuulemma kovin "ohuita", Minttu ja Susanna olivat näyttäneet millaista kinnasta ja sukkaa täällä pohjolan talvessa tarvitaan.

Syksyn suuri kirjontaprojekti puolestaan on uuden ritarikunnan tunnuksen kirjominen. Saimme Elzebethin kanssa viikonloppuna tunnustuksen, jota ei ole ennen Aarnimetsässä jaettu, eli se olikin aika iso juttu. Päätimme unohtaa vaatimattomuuden ja rehvastella: meinaamme kirjoa Dragon´s Tearimme jonnekin näkyviin. Racairen sivuja on tutkittu tarkkaan ja pian saavat paronikuntamme taitavat luostaripiston taitajat kaksi oppilasta...