Testailupunkkeri

Unelmieni lautanauha tulee nyt todeksi. My dream in tablet weaving is coming true. Aina välillä unelmista tulee totta. Neljä vuotta sitten koskettelin Kaarinan karhunhammasvyötä, jonka tutkimiseen ja kutomiseen  Silja Penna-Haverinen oli käyttänyt vuoden päivät. Nauha on ollut naisen yllä ja siinä on roikkunut pronssiset karhunhammaslaitteet. Se on upea. Ajattelin, että tulisipa vielä päivä, jolloin osaisin edes jotain sinne päin. Nyt se päivä on tullut. Ensimmäinen karhunhammasvyö on tulollaan. Opettelin sen kutomista Maikin kanssa, joka on tehnyt tarkistuksia nauhan kudontaohjeeseen. Katselin Silja Penna-Haverisen tästä tekemää gradua ja muistelin näkemäni nauhan värejä. Miten sitten sattuikin olemaan itse värjäämiäni lankoja: sinistä morsingolla, punaista krapilla ja vaaleanvihreää kotipihan keltaisilla ja pienellä morsinkouitolla. Nauhassa on 23 lautaa, joista kuusi reunalautoja. Ne kudotaan tuppilohulpioksi. Kuviokerran ohje on kaksi A4-liuskaa pitkä ja minulta mene...

Nyt on neulakintaasta asiaa. Let´s talk about nalbinding. (Nämä kintaat katosivat postissa matkalla Suomesta Saksaan. Suuri harmi! These mittens were lost in mail on their way from Finland to germany. What a pity!) Birgitan käsistä -sivuston Hanna linkitti taannoin Yle Kainuun nettisivulla julkaistun uutisen Facebookiin. Jutun alkuperäinen muoto oli suunnilleen niin, että nyt on Suomussalmella löydetty uudelleen kauan kadoksissa ollut käsityömuoto, neulakinnastekniikka. Luin ja luin ja lopulta oli pakko lähettää jutun tekijälle kommenttia. Kertoilin niitä näitä tämän vanhan tekniikan historiasta ja tunnettuudesta nykymaailmassa. Tätä kautta omat kommenttini päätyivät Ylen uutiseen. Iloitsen siitä, että juttua on linkitetty ahkerasti myös eteenpäin. En siksi, että jutun linkeissä oli tämä oma blogini, tai siksi, että juuri minun kommenttini ovat jutussa. Iloitsen siksi, että nyt ainakin muutaman ihminen lisää tietää tästä hienosta, perinteisestä käsityötekniikasta. Omaa blogiani tärk...

Blogimaailmassa kulkee erilaisia tunnustuksia ja tännekin on tullut muutama. Olen aikaisemminkin kertonut, että olen tosi huono jakamaan niitä eteenpäin... Tällä kertaa tunnustus tuli Marilta , joka harrastaa aika ajoittain samoissa paikoissa. Viime kesänä olimme esimerkiksi Hollolan keskiaikamarkkinoilla samassa leirissä ja Marin perheen viikinkaikainen leiri otti osaa parhaan leirin kisaan ja tuli ihan sinne kärkisijoille. Marin perheellä on hieno leiri, ihan mielettömän taivan miehen veistämiä asioita ja kaikki pienet yksityiskohdat paikallaan. Mari kutoo pukukangasta. Minä ihailen häntä ja hänen taitojaan. Siksikin tämä tunnustus tuntuu hyvältä. Saimme tunnustuksen myös väriblogillemme eli Pyhän Lyytin killalle .

Olivathan ne lehvät hienot, mutta on aika luopua niistä. Miisu auttaa. I really liked those leaves, but it is time to go. Miisu helps me. Minulla on uudet kangassakset. Sain ne joululahjaksi salaiselta seuralta, johon kuuluu lisäkseni kolme muuta henkilöä. Hyviä ihmisiä ovat ja tietävät, miten tärkeää on että sakset ovat hyvät. Ei tule sitten käsiin känsiä, kun leikkaa niin paljon kankaita kuin tällaisella ahkeralla räätälillä on ollut tapana leikata. No, ne piti testata. Pitkällisen pohdinnan ja ahkeran tutkiskelun jälkeen tulin lopulta siihen tulokseen, että ainakaan minun asemassani oleva 1300-luvun lopun nainen EI olisi käyttänyt häntähuppua, jossa on lehväreunus. Aikanaan kun tein ensimmäisen lehvähuppuni, sain halulleni vahvistuksen sillä, että ainakin yhdessä kuvassa sellainen näkyy. Tein hupun jopa uusiksi , kun halusin niin kovin sellaista käyttään. Nyt se sama perustelu on kääntynyt lehviä vastaan. Olen jälleen katsellut kuvia harrastajista, olen tutkinut ajan kuvaläh...