Tässähän tuntee ihan elävänsä!

Homma hoidettu. Eiköhän mennä kotiin.

Voi hyvänen aika... Aarnimetsässä on nyt uudet paronilliset - hurraa UlfR ja Eva ja noin puolen vuoden urakka omalta osalta on saatu päätökseen. Olisko se ollut jotain maaliskuuta, kun Jolanda kysäisi että jos hän on autokraattina investituurassa, niin lähdenkö pääkokiksi.
Joo, sillä ehdolla että se on sitten muinaissuomalaista menoa ja Kalevalalla mennään, sanoin. Näin kävi.
Investituurasta tuli lopulta tapahtuma, josta konkarit tuolla palstoilla kertovat että paras tapahtuma ikinä. Helppo uskoa heitä! Kaikki palaset osuivat kohdalleen... tosin omasta ja muutaman muun puolesta en voi kommentoida mitään, mikä tapahtui keittiön tai pitosalin ulkopuolella.
Tulimme näet Rikun kanssa paikalle perjantaina puoli viiden aikaan ja kävelin suoraan keittiöön. Lähdin sieltä sunnuntaina kahden maissa ja lukuunottamatta muutamaa huonosti nukuttua tuntia en juurikaan poistunut sieltä. Haahhaa, paitsi lauantai-iltana pihalle tanssimaan!
Mieli on hyvä. Kuten paronitar Eva kirjoittaa omassa blogipäivityksessään, ei ole sanoja joilla kuvata viikonloppua. Mahtava, upea, taianomainen, harras, koskettava, kaunis, herkullinen, riehakas... kaikki ovat niin laimeita tähän tunteeseen.
Silmät kostuivat moneen kertaan - onnesta, tosin yhden kerran päästin pienet uupumuksen kyyneleet Jolandan olkapäähän... vastaavasti annoin omani nojattavaksi, kun ihmiset purkivat tunteitaan...onnesta ja ilosta. Viikonloppuna syleiltiin ja halailtiin ja rakastettiin paljon!

Olimme Elzebethin kanssa valmistelleet viikonloppua ja etenkin lauantain pitoja pitkin kevättä ja viimeiset kaksi viikkoa ei oikeastaan mitään muuta ollut mielessä. Työnjako meni suunnilleen niin, että minä visioin ja Elzebeth piti kirjaa. Hän on siinä mestari! Oli helppoa kun saattoi vain pistää uusia ideoita sähköpostilla eteenpäin ja hetken kuluttua jo pompsahti päivitetty lista takaisin.
Ilman tätä etukäteistyötä - kuten mitä, missä, milloin, kuka ja hellalla vai uunissa - ei juhla olisi onnistunut näin täydellisesti.
Ja mitä me syötiin...
- perjantaina tuorehernekeittoa ja itse leivottua leipää
- lauantaina aamiaisella oman leipomon leipää (Rikissa on taikajauhopeukalo!!!) ja puuroa, sen kanssa meidän pihan omenoista tehtyä hilloa.
- lounaaksi hapankaalikeitto mummoni reseptillä (Aude on jumalatar, koska ymmärtää, että kaikki pannun kautta... voissa). Hapankaalikeittoa tehtiin annos, jolla normaalioloissa olisi ruokittu noin 160 henkeä... nyt 120 söi sitä niin, että se loppui kesken. Onneksi muutamat ilman jääneet ruokittiin voissa paistetulla mustamakkaralla ja karjalanpiirailla. Olivat tyytyväisiä ja se on kokille tärkeintä.
- Hovin aikana kalevalaiset koktailpalat: juurestikkuja, leipää, pieniä karjalanpiirakoita, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä.
- Illalla... oooh..muistako kaiken...
pöytään katettiin alkupaloiksi kylmäsavulohta, yöllä paistettua kinkkua, savulammasta, viiriäisenmunia, juustoja, leipää, puolukkasurvosta... juomiksi teimme kotikaljaa ja mesiangervosimaa... olutvaimot tarjoilivat yrttiolutta ja hunajaolutta...
sitten tuli kananmunia, jotka pääpöytä sai yrttismetanalla silattuna... peurapataa Kuutin ja Fleinin nuotiolta, juureslaatikkoa nauriista ja lantuista, kaalia ja porkkanaa rakuuna-voisulalla maustettuna, ryynimakkaroita ja mustamakkaraa, maksaa kermassa omenoiden ja purjon kera, yrttimarinoituja kanankoipia, pääpöytään meni kyyhkysiä kermassa ja villisorsaa punaviinissä, sitten oli patakukkoa, kasvissyöjille porkkana- ja puolukkarönttösiä... jotain taisi unohtua... juu, spelttiä ja tietysti kuivatuilla karpaloilla, hasselpähkinällä ja voilla kruunattuna. Kaksi jälkiruokaa: talkkunalatkua ja häräntöyssyä.
Olikos siinä kaikki? Kuninkaan hauki. Se oli spektaakkeli! Ilona paljastui mahtavaksi kalakokiksi: avasi hauen, Filisia avusti maustamisessa ja kala paistettiin 100 asteessa noin 2 tuntia. Se oli täytetty tuoreilla yrteillä ja suolattu. Kala paistettiin ympyräksi ja tuotiin saliin pitojen avauksen merkiksi havupedillä ja vuokaan aseteltuna niin, että peto puri omaa häntäänsä.

Voi hitsi, ihan on vieläkin pää sekaisin, miten tässä pystyy kaiken kuvaamaan... Ilona ja suurenmoiset vapaaherrattaret Helena, Uta ja Eme, jotka huolehtivat hovin aikana kansan vatsoista, koristivat salin Jolandan pellosta tuodulla viljalla.
Ja sitten se musiikki!
Löysin Nanan Turun keskiaikamarkkinoilta ja pyysin heti investiin keikalle tätä ihanaa suloista muusikkoa, joka teki näitä kalevalaisia pitojamme varten oman laulunkin! Nana löysi juhlakansasta lisää muusikoita ja pystyttivät sitten bändin iltaa varten. Patrik ja Anna ovat tunnettuja taitureita ja mestareita tunnelman luomisessa. Meillä oli ilo kuunnella niin huiluja, säkkipillejä, rumpuja kuin lauluakin.
Ja Torkkelin läksiäislahja Mikaelille ja Katariinalle... olin onnellinen saadessani kutsua pitojen päätteeksi sisään keskiaikamusiikkia esittävän yhtyeen eli Tarujen Saari oli meillä vieraana! Itse asiassa kyseessä oli yhtyeen viimeinen keikka...mutta me taisimme tehdä siitä pysyvän muiston myös bändille. Taputimme, hakkasimme pöytiä niin että sormukset ovat soikeina, rymistelimme, lauloimme mukana, tanssimme ... Susanna kipaisi parvelta kesken soittokeikan estradille laulamaan hyvästä paronista ja sotaretkestä Ranskaan.
Ja sitten se tsupariki... Tanssimme sitä Saltvikissa naisten kesken ja pakkohan se oli saada toteutettua myös investissä. Siinä on jotain - olisiko alkukantaista oikea sana - kun kaikki naiset tarttuvat toisiaan käsikynkkään, asettuvat vastatusten kahteen riviin ja tanssivat ja laulavat.
Sunnuntaina sitä kuvattiin sanoilla "yhtäkkiä aivan kuin omat geenit olisivat oivaltaneet mistä on kyse". Päälle laulettiin voimallisia naisten lauluja, vähän tuhmiakin nykymitan mukaan, mutta muinaiseen aikaan ihan hyväksyttyjä. Muijasotaa käytiin!
Rikissa on lajin kuningatar! Hän pukkasi jopa miesväkeä ulos kehästä!
Huhhuh.
Illalla pitojen aikana keittiöväki kutsuttiin tuttuun tapaan kuninkaan eteen. Kaikki saivat kiitokseksi kuninkaallisen monogrammin, mutta minä en saanut. Sen sijaan kuningas Gerhard ojensi minulle arvostetun ja kuulemma erittäin harvoin jaetun Dragons Tearin, joka annetaan poikkeuksellisen hyvin järjestetyistä juhlista. Siinä lattialla istuessani toteutin sitten eleen, jonka olin päättänyt itsekseni jo etukäteen: mitä tahansa tuleekin (yleensä se on jotain kivaa pientä), annan sen Elzebethille.
Lupaus on lupaus. Musta kyynel on nyt oikeassa paikassa sen ihmisen kaulalla, jota ilman tätä juhlaa ei olisi saatu näin toteutettua.
Saan joskus oman kappaleen tästä aarteesta ja itse asiassa kaikki totesivat, että niitä todellakin kuuluu olla kaksi.
Olen kiitollinen ja onnellinen siitä, että sain olla mukana ja tekemässä kaikkea mistä olen kirjoittanut. Vaikka joskus on tuntunut siltä, että helpompaa olisi jäädä kotiin, en anna sekuntiakaan pois viime viikonlopusta.
Ps. Oli kamerakin mukana, mutta en ottanut yhtään kuvaa! Riku otti kahdesta uupuneesta, mutta onnellisesta kokista kuvan juuri ennen kotiinlähtöä.
PPS. Keittiössä oli mahtavasti apulaisia! Kiitos jokaiselle!