Vihdoin alkaa kauan odotettu herran viikinkitakki -projekti. Olen suunnitellut sitä hartaudella sen jälkeen, kun tein herra Oliverille häävaatteet eli viikinkimiehen koko asun sukista hattuun.
Hitaasti hyvä tulee; olen lukenut Thorn Ewingin Viking Clothing -kirjaa ja selannut käsinompelijoiden raamattua Woven in to the Earth. Oppinut, että en tiedä yhtään mitään mistään. (Ja sen takia pitää jotain päivänä tehdä uudelleen herran Herjolfsnäs 63 takki tai ainakin pistellä pari huolittelujuttua sinne tänne..hmm.)
Takkivilla on ostettu kesällä Saltvikista, Kuragelbloggenin kundilta. Ihanaa vaatimattoman väristä, kuten herra halusi. Vuoritan sen tummanruskealla ohuen ohuella villalla. Ja kesällä seisoin sen verran tienaamassa markkinoilla, että palkaksi ostin herralle kymmenen pronssista valettua nappia. Sen verran on eräässä ruotsalaislöydössä ja näiden nappien pitäisi perustua sikäläisiin löytöihin.
Aion ommella takin kasaan Terttu-mummon kasvivärjätyillä villalangoilla ja valkaisemattomalla pellavalangalla. Lautanauhaa tulee koristeeksi, mutta vain vähän, ei mitään pröystäilyjä. Malli ja väri ovat saajan valittavissa - minä tekisin tuplapukkia takin täyteen...
Tähän mennessä on siis tapahtunut:
peruskaavoitus tehty herran mieluisimman villavaatteen mukaan. Ja sitten periodista ajattelua noudattaen säästelty kankaan menekkiä. Hoksasin, että jos teen samanlaiset hihat kuin aina ennenkin, hukkaan menee. Ding dong kellot soivat... miten se moskovalainen takkilöytö, se todistettavasti viikinkiaikanen rus-kaftan.. siinä oli nerokas, kangasta säästävä hiha.
No kun Ewingin kirja oli hukassa eilen illalla (kuten myös kangassakseni...ja väriliitu), niin katsoin mallia kuulkaa omasta dokumentaatiostani, jonka tein SCA:n tiede- ja taidekisaan ihan kuningaskuntatasolla. Katsoin kuvaa ja lähdin kokeilemaan. Leikkasin palasia, harsin kasaan ja sovitin.
Liian kapea, kyynärpäähän tarvitaan lisää tilaa. Uusi kappale, uusi yritys. Haa, nyt herra pystyi jo heiluttelemaan kättä kuvitteellinen miekkakin kädessä.
Harsin vielä takin kasaan, sovitus ja kaiken purku. Tänään pääsen leikkaamaan vuoritus-kaavoilla päälikankaan ja sitten vain ompelua ompelua ompelua.
Ihanaa virkistävää vaihtelua neulakinnasteluun ja nauhankudontaan.
..niin tuo Joutsenjärvi... sillä nimellä meidän kotinurkilla sijaitseva järvemme tunnettiin keskiajalla ja kavereiden rohkaisemana siitä tuli minulle sukunimi.
Kuvia sitten aikanaan.
Hitaasti hyvä tulee; olen lukenut Thorn Ewingin Viking Clothing -kirjaa ja selannut käsinompelijoiden raamattua Woven in to the Earth. Oppinut, että en tiedä yhtään mitään mistään. (Ja sen takia pitää jotain päivänä tehdä uudelleen herran Herjolfsnäs 63 takki tai ainakin pistellä pari huolittelujuttua sinne tänne..hmm.)
Takkivilla on ostettu kesällä Saltvikista, Kuragelbloggenin kundilta. Ihanaa vaatimattoman väristä, kuten herra halusi. Vuoritan sen tummanruskealla ohuen ohuella villalla. Ja kesällä seisoin sen verran tienaamassa markkinoilla, että palkaksi ostin herralle kymmenen pronssista valettua nappia. Sen verran on eräässä ruotsalaislöydössä ja näiden nappien pitäisi perustua sikäläisiin löytöihin.
Aion ommella takin kasaan Terttu-mummon kasvivärjätyillä villalangoilla ja valkaisemattomalla pellavalangalla. Lautanauhaa tulee koristeeksi, mutta vain vähän, ei mitään pröystäilyjä. Malli ja väri ovat saajan valittavissa - minä tekisin tuplapukkia takin täyteen...
Tähän mennessä on siis tapahtunut:
peruskaavoitus tehty herran mieluisimman villavaatteen mukaan. Ja sitten periodista ajattelua noudattaen säästelty kankaan menekkiä. Hoksasin, että jos teen samanlaiset hihat kuin aina ennenkin, hukkaan menee. Ding dong kellot soivat... miten se moskovalainen takkilöytö, se todistettavasti viikinkiaikanen rus-kaftan.. siinä oli nerokas, kangasta säästävä hiha.
No kun Ewingin kirja oli hukassa eilen illalla (kuten myös kangassakseni...ja väriliitu), niin katsoin mallia kuulkaa omasta dokumentaatiostani, jonka tein SCA:n tiede- ja taidekisaan ihan kuningaskuntatasolla. Katsoin kuvaa ja lähdin kokeilemaan. Leikkasin palasia, harsin kasaan ja sovitin.
Liian kapea, kyynärpäähän tarvitaan lisää tilaa. Uusi kappale, uusi yritys. Haa, nyt herra pystyi jo heiluttelemaan kättä kuvitteellinen miekkakin kädessä.
Harsin vielä takin kasaan, sovitus ja kaiken purku. Tänään pääsen leikkaamaan vuoritus-kaavoilla päälikankaan ja sitten vain ompelua ompelua ompelua.
Ihanaa virkistävää vaihtelua neulakinnasteluun ja nauhankudontaan.
..niin tuo Joutsenjärvi... sillä nimellä meidän kotinurkilla sijaitseva järvemme tunnettiin keskiajalla ja kavereiden rohkaisemana siitä tuli minulle sukunimi.
Kuvia sitten aikanaan.
Tervetuloa Joutsenjärvi joskus tänne meidän Kurkipeltoon :D ... Tofa teki mulle sen viikinkitakin ja sain ommeltua siihen kulkusetkin Hämeenlinnan jälkeen. Sitä pitäisin kesät talvet vaikka kylillä. Himottaisi tehdä ihan omatekemä.... ja Ville tahtoo kans! Eipä projektit lopu!
VastaaPoistano mutta mehän taidetaan olla nimien perustella melkein sukua.. niinkuin tuo herrani Knut Kotkankalliokin!
VastaaPoistaMissäs kohtaa sulla ne kulkuset on takissa? Onko ne sulla nappeina?
Ne ovatten nappeina juu ja helisevät (onneksi) vienosti :) Ei siis aivan joulutonttuefekti.
VastaaPoistaViittaako Joutsenjärvi kenties siihen Joutjärveen, mikä lilluu meikäläisenkin kotikonnuilla?
VastaaPoista~Jenni, Lahest.
no toki, se viittaa ihan samaan järveen: vanhoissa kartoissa sen nimi on Joutsenjärvi, ajan saatossa se on typistynyt uuteen asuunsa.
VastaaPoista