Hämmästyttävää, miten nopeasti voi vaihtaa paitsi aikaa (keskiaikaa) ja maata... maanantaina kävimme nimittäin äkkiseltään Japanissa.
Totta se on, Pukkilassa kun on paitsi japanilainen puutarha, myös japanilainen majatalo, Yado Oikawa
www.yadooikawa.fi
Ystäväni Elina vei meidät ensin privaattivisiitille Onninkartanon puutarhaan, sitten katsoimme Nannan Suden näyttelyn Galleria Koivulinnassa ja kävimme myös kahvila Kohisevan vintillä.
Hauskaa oli tavata Emppu, joka hoiti nyt jo edesmennyttä Bonanza-poniani ollessaan vasta 11-vuotias. Heppa asui heidän kartanonsa puistikossa kaksi kesää ja voi kun meillä oli hauskaa siellä. Äiti-Elinan kanssa etenkin. Kerrankin meidän piti mennä Helsinkiin taidenäyttelyyn, mutta karkasimmekin Stokkalle shoppailemaan kesälomatilin tyhjäksi.
Kohisevan alakerrassa on antiikkiliikkeen varasto ja siellä oli tämmöinen vaatimaton tuoli. Tuumattiin, että ostetaan tämä meidän ruokapöytämme toiseen päähän ja herra Knut voi sieltä sitten tilailla aamiaista eteensä.
ja tältä näyttää Yado Oikawan tatamihuone. Hieno!
Söimme mahtavan herkullisen aterian, joka kesti kokonaiset kaksi ja puoli tuntia. Minä nautin suunnattomasti, kun eteemme tuotiin annos toisensa perään loistavia makuja. Kastikkeet olivat niin hyviä, että ihan teki mieli nuolla kuppi. Vivant eli eläköön majatalo ja sen väki!
Ilonakin tykkäsi! Edessä on tässä vaiheessa vasta alkupalat. Taivaallinen yhdistelmä: maitohappokäytettyjä kasviksia ja punaista chiliä, nam. Mustajuuria ja kuivatusta tonnikalasta veistettyjä ohuita hiutaleita soijan kera. Surimia mielettömän hyvässä etikka-seesaminsiemen-majoneesikastikkeessa.
Tänne uudelleen ja pian! Elokuussa Yado Oikawa tarjoaa matsutake-sieniä, niitä, mitä Suomestakin jo viedään Japaniin. Odotamme innolla.
Totta se on, Pukkilassa kun on paitsi japanilainen puutarha, myös japanilainen majatalo, Yado Oikawa
www.yadooikawa.fi
Ystäväni Elina vei meidät ensin privaattivisiitille Onninkartanon puutarhaan, sitten katsoimme Nannan Suden näyttelyn Galleria Koivulinnassa ja kävimme myös kahvila Kohisevan vintillä.
Hauskaa oli tavata Emppu, joka hoiti nyt jo edesmennyttä Bonanza-poniani ollessaan vasta 11-vuotias. Heppa asui heidän kartanonsa puistikossa kaksi kesää ja voi kun meillä oli hauskaa siellä. Äiti-Elinan kanssa etenkin. Kerrankin meidän piti mennä Helsinkiin taidenäyttelyyn, mutta karkasimmekin Stokkalle shoppailemaan kesälomatilin tyhjäksi.
Tuossa kuvassa ollaan siis siinä puutarhassa Empun kanssa.
Kohisevan alakerrassa on antiikkiliikkeen varasto ja siellä oli tämmöinen vaatimaton tuoli. Tuumattiin, että ostetaan tämä meidän ruokapöytämme toiseen päähän ja herra Knut voi sieltä sitten tilailla aamiaista eteensä.ja tältä näyttää Yado Oikawan tatamihuone. Hieno!Söimme mahtavan herkullisen aterian, joka kesti kokonaiset kaksi ja puoli tuntia. Minä nautin suunnattomasti, kun eteemme tuotiin annos toisensa perään loistavia makuja. Kastikkeet olivat niin hyviä, että ihan teki mieli nuolla kuppi. Vivant eli eläköön majatalo ja sen väki!
Ilonakin tykkäsi! Edessä on tässä vaiheessa vasta alkupalat. Taivaallinen yhdistelmä: maitohappokäytettyjä kasviksia ja punaista chiliä, nam. Mustajuuria ja kuivatusta tonnikalasta veistettyjä ohuita hiutaleita soijan kera. Surimia mielettömän hyvässä etikka-seesaminsiemen-majoneesikastikkeessa.
Tänne uudelleen ja pian! Elokuussa Yado Oikawa tarjoaa matsutake-sieniä, niitä, mitä Suomestakin jo viedään Japaniin. Odotamme innolla.
Käsityörintamalta kuuluu verisiä uutisia. Tökkäsin nimittäin neulakinnaskäden muinaissaksien kärkeen. Olisi pitänyt ommella haava, se ei mene kiiinni ja tulehtuu vauhdilla. Ja kaikenlisäksi se turposi niin, että siinä olevan sormuksen kiskominen pois oli tuskallinen kokemus. Säälin ensin vähän itseäni, mutta sitten ajattelin veljeni avovaimoisen Anun tulevaa koitosta, on nimittäin alle kuukausi vauvan laskettuun aikaan... Minun pikkuhaavani on mitätön kokemus verrattuna Anun lähestyvään suoritukseen. Vivant myös Anulle ja tulevalle pikkuiselle. Kovasti jo odotetaan tätä hartaasti toivottua ihmistä tulevaksi.
Joo, kyllä alla pitää olla kunnon tuoli, eikä mitään "olutpenkkiä" ... mulla ei kyllä kyökkiin sitten muuta enää mahtuiskaan.
VastaaPoistaMutta oikeesti, olen kyllä sellainen täystuho, että mun pitäisi muuttaa sinne elähtäneeseen mummonmökkiin, jossa saisi touhuta huoletta. Eilen värjäsin kynnet ja kylppärin kaakelit, eli lähes kaiken muun paitsi itse sen mekon...ja päällystäessäni jakkaraa niittasin niittipyssyllä naistenlehden mun laminaattilattiaan kiinni.
Hahhaaaa! Mun mummo aikanaan käytti lehtiä kiipeilytelineenä, eli kun vaihtoi verhoja niin haki vintiltä jakkaran sijaan Seura-lehden vuosikerrat noin vuodesta 1953 ja pinosi ne. Mummu kiipesi päälle ja sit lehdet alkoivat lipsua alta kesken verhonvaihdon... yksi kerrallaan.
VastaaPoistaMummi rätskähti alas, kuten hää viipurilaine asian sanoi.
Eli ei ne mummonmökitkään ole turvallisia : )