Jäitä hattuun ettei pala poltella

Aivan kuin siitä olisi ollut vastama muutama päivä; katselimme herran kanssa kesän tapahtumakalenteria ja totesimme, että onpa täyttä. Eilen huomasimme, että kesä alkaa olla ohi. Illassa on syksyn makua ja täydestä kalenterista vain kaksi tapahtumaa on kokematta. Ensin Pukkisaaren muinaismarkkinat 5.-6. syyskuuta ja sitten Aarnimetsän paronillinen investituura 11.-13. syyskuuta.
No, herra keksi vielä yhden menon investin jälkeiseksi viikonlopuksi eli ilmoittautui Vapaakomppanian järjestämään sotilasleiriin Turun linnalle. Minä tein jotain arvaamatonta ja radikaalia... päätin jäädä kotiin.

Yksi iso syy on se, että nyt on riittänyt vauhtia jo liikaa. Jos ei ihan pian ala kotielämä maittaa, niin pohjaan palaa, kuten kävi eilen niille nauriille, joita keittelin investin iltapitoja varten. Meinasin pakastaa soseena. Laitoin hellalle hautumaan ja menin olohuoneeseen... piipahtamaan. Unohduin tekemään tilattua neulasukkaparia ja uppouiduin siihen niin että nauriit paloivat. Teräskattilan pohjassa on noin sentti karrelle kärventynyttä naurista. Nyt kattila likoaa ja illalla pitää sitten keitellä pyykipesuainetta. Iilimadot ovat kuulemma myös tehokkaita padanputsaajia, mutta ei löydy tähän hätään.

Toinen suuri syy jäädä kotiin on kiire; en millään ehdi enkä jaksa tehdä 1400-luvun palvelusväen mekkoa. Kaikki ihanat villamekkoni ajoittuvat 1300-luvun puolelle.
Herran kamat menevät läpi vaatimuksista, joten hän saa lähteä ihan itsekseen viettämään miehistä viikonloppua. Menen sitten sunnuntaina turistina katsomaan, millaista elämä 1400-luvun sotaleirissä on ollut. Mielettömän hienoa ja kiinnostavaa ja se viimeisen päälle tekeminen olisi juuri sitä mitä itse nyt haluan, mutta ensi kesänä sitten...
Meillä onkin vähän suunnitelmia sen suhteen.

Eilen oli vapaata ja sen vietin Hämeenlinnasta toipuen. Oli vähän turhan kova viikonloppu. Maku-lehti oli kuvaamassa keskiaikaleirin ruokapitoja, jotka teimme siis lehteä varten kaiken muun tohinan lomassa. Nyt korventaa niin, että kohta palaa pohjaan paitsi nauris, myös oma lanttu. Minttu on ihan oikeassa sanoessaan että menee taas Mervillä liian lujaa ja herrakin on siitä varoitellut, mutta eihän sitä usko ennenkuin itse oivaltaa.

Käytin palauttavana lääkityksenä matkaa eläinlääkäriin. Pinjalla oli vähän vaivoja, ja kävimme Keravalla saakka Kauriissa hoidattamassa niitä. Vaivoista ei sen enempää, mutta voi hitto miltä näytti sydänsairaan veteraanin morfiini-anestesia!
Pupillit teelautasina, läähätystä, kuolaamista, onnetonta toljotusta ja sitten se trippi... mitähän Pinja koki sen aikana. Onneksi sain olla toimenpiteen aikana paikalla ja rauhoitella vanhaa kaveria että tässä ollaan ja hyvin menee.
Olet itse tehnyt hevosille satoja narkooseja (on siinäkin harrastus) ja ollut avustamassa ties mitä toimenpiteitä, joten minua ei inhota, kammota tai pelota. Vähän huolestutti kun koira ei narkoosin aikana hengittänyt itse, mutta eläintenhoitaja hoiti homman ventiloimalla koko toimenpiteen ajan.
Pinja reissaa jossain.
Sitten tunnin mittainen paluu tripistä ja kotiin. Illalla Pinja oli vielä vähän sekaisin, mutta aamulla taas sitäkin reippaampi. Se oli jo hyvissä ajoin ennen seitsemää valmis nauttimaan aamiaisensa ja saattelemaan omistajansa työhön.
Jassoo... se on sitten vuorossa virolaista arkkitehtuuria ja prinsessoja. Minulla on kiva duuni!