Tavallista kiireisempi työpäivä

Meillä oli rekvisiitatkin mukana. Yllättävän moni ainakin kokeili syömistä puulusikalla!

Nykyisinhän arvostetaan sitä, että työntekijä pystyy tekemään monenlaista hommaa. Minun perustyötäni on painettu sana, mutta olen tehnyt myös nettilehteä ja radiouutisia. Lehden puolella olen paiskinut töitä vähän joka saralla, kiitos paikallislehtitaustani ja aluetoimittajapestin. Eilen ylitin osastorajojen lisäksi jo yksiköiden välisiä aitoja, olivat näet päiväksi siirtäneet minut toimituksesta konsernin ravintolaan hommiin. Värväsin myös Elzebethin avukseni.

Keittiömestari Markku halusi tarjota "kanta-asiakkaan bonuksena" elämyksen ja sitä varten tarvittiin sitten pari rautakautista emäntää ja lounastaukoon sopiva määrä Pohjolan pitoruokaa.

Käytin runkona lokakuussa toteutettua paronillisen investituuran tarjoilua. Investin pidot kestivät neljä tuntia... ei mahdu moderniin lounastaukoon.

Firman keittiömestari valmisteli kaiken hyvin; leipoi annettujen ohjeiden mukaan leivät, paistoi rönttöset, osti kaiken tarvittavan, kuori, keitti, paloitteli, paistoi. Varsinaisen kisapäivän aamuna sitten pakkasimme Elzebethin kanssa isot vatimme, kulhomme, kannumme ja kauhamme ja kävimme työhön.

Keitimme, paistoimme, vispasimme ja vatkasimme, katoimme pöydän ja esittelimme antimia parhaat päällä. Ja niin kiireeksi veti, ettemme ehtineet ottaa yhtään kuvaa valmiista pöydästä. Tyypillistä.

Mitäs me sitten tarjosimme:

- lipstikkakeittoa

- ruisleipää, inkiväärileipää, rönttösiä puolukalla, porkkanaohrapiirakoita. Hunajavoita.

- juustoja

- vuolukermalla rikastettuja linnunmunia

- savustettua kalaa

- rakuunaporkkanoita

- haudutettua kaalia

- juureslooraa

- yön yli lempeässä lämmössä kypsynyttä sianniskaa

- lintua kalliiden mausteiden ja kerman kera (ostimme tästä ohi seilanneilta parrakkailta skandinaavi-hurjimuksilta mausteita ja maksoimme turkiksilla... köh köh... Novgorodin aarteita.. Novgorod= hyvä selitys kaiken jännän alkuperälle)

- makkaroita: lammasmakkaraa, villisikamakkaraa, verimakkaraa

- survottua puolukkaa

- paistia katajanmarjoilla ja viinillä maustettuna

- pähkinä-karpalospelttiä

- jälkiruuaksi talkkunaa ja mustikoita, ei ihan latkuna vaan kermaisena vaahtona

- juomaksi kotikaljaa, koska vesihän kuuluu veneen alle

Joku kysyi perunaa, toinen kahvia. Kumpaakaan emme tunnistaneet, joten emme tarjonneet.

Maksoi muuten huikeat kahdeksan euroa tämä kaikki eli melkoinen kanta-asiakasetu, toden totta.

Iltapäivällä sitten eräs työtoveri totesi lapualaisen ukkinsa sanoin notta "ei nälkäänen tiärä, kuinka vaikia on syänehen olla" ja avasi housunnappia.

Mukavaa oli tehdä tämmöinen työpäivä, vaikka oli se normipäivää rankempi. Yli sata ruokailijaa kävi, koska sana oli kiirinyt ja moni mediatalolainen toi vierailijaryhmänkin pöytään. Elzebeth veri pisteet himaan esittelemällä yhdelle ryhmälle rautakauden ruokavalion saksaksi!

Jaa, bitte! Päivän viimeisiin ryhmiin kuului saksalainen asiakasryhmä ja totta kai meillä palveltiin heidänkin äidinkielellään. Elzebeth taitaa senkin. Tässä vaiheessa pöytä on jo tyhjenemään päin eli voi että, unohdettiin ottaa aloituskuva... taas.